keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Maasto harjoittelua ja peltoilua

Tiistaina päästiin koulusta poikkeuksellisesti jo 12, joten oli kolme tuntia enemmän aikaa olla tallilla. Tallilla ensimmäisenä söin ja vaihdoin vaatteet, jonka jälkeen alkoi mietintä kenellä menen. Päädyin sitten Alliin ja Paula ehdotti, että harjoiteltaisiin Allin kanssa maastoilua kaksin, eli alkuun mentäisiin tietä edes takaisin.

Harjattiin Alli ja laitettiin varusteet päälle. Alli oli hieman kummissaan kun ei ketään ollutkaan mukana, mutta oli yllättävän rauhallinen.


Käveltiin tietä tarhan ohi ja käännyttiin vähän väliä ympäri ja taas toiseen suuntaan. Muutama pätkä otettiin ravia ja useampia Allin itse päättämiä käännöksiäkin tuli. Viimeinen yritys meni hyvin ja päästiin kiertämään lyhyt lenkki! On se vaan hieno tyttö. :)

Allin kanssa touhuilun jälkeen kärräilin Paulan ampuna lampaiden tarhan pohjalta kerättyä märkää heinää yms. kottareilla pois. Noora tulikin melkein siinä vaiheessa kun homma oli loppusuoralla.

Seuraavana ongelmana oli otanko Hulinan vai Lispin, päädyin sitten Lispiin, koska Lispin kanssa ei ole vielä oikein ratsastus kuvia otettu ja Paula lupautui kuvaamaan. Harjattiin hevoset etupihan puomilla ja Lispi oli erittäin pölyinen ja likainen, joten huuhtastiin neitiä hieman letkulla. Kun hevoset oli valmiit mentiin pellolle. (Noora meni siis Fraulalla)

Aloiteltiin käynnissä pitkin ohjin, kun Lispi kerrankin suostui kävelemään rauhassa. Tehtiin ymyrällä käynnissä ja ravissa asetus yrityksiä, mutta vain käynnissä ne onnistuivat. Meille Lispin kanssa käynti on vahvin, ravi heittelehtii ihan miten sattuu ja laukka sujuu siedettävästi. Ravissa ei kovin paljoa väännetty ja taisteltu asetuksista vaan mentiin käynnissä sitten enemmän. Laukatkin meni ihan hyvin ymyrällä, vaikka tehtiinkin melko pientä ympyrää. Välillä kyllä tuntui, että kohta ollaan nurin ympyrän keskellä, sen verran vinossa mentiin.










Sitten otettiin yksi pätkä laukkaa suoralla ja se menikin hieman pitkäksi ja turhan kovaa kun neiti lähti kuskaamaan. Kuvissa näyttää ihan kuin mentäisiin erittäin hitaasti :D


Vienti päällä


Lopuksi päästettiin Lispi ja Fraula laitumelle maistelemaan vähän vihreää ja ajateltiin, ettei ne rummusta yli tule... Ei ole ennenkään tullut.






Tällä kertaa kerta oli ensimmäinen ja neidit juoksi kotiin. Saatiin pihan portti auki ja hevoset pihaan, tosin olivat melko viuhkoontuneita. Tiena pääsi siinä kaikessa hässäkässä tarhasta Lispin ja Fraulan joukkoon, johon Hulinakin oli jo liittynyt, koska seikkaili pitkin pihaa taas. Hevoset juoksi taka metsään, josta saatiin ne sitten pian tarhaan. Onneksi nuo ei pihasta lähde kauemas kuin metsän alkuun ja tulee sieltä vauhsilla kotiin. Alli odotteli kavereita vähän hermostuneena takaisin, kun hän kilttinä tyttönä jäi sinne tököttämään.

Poni pihassa possu aitauksen luona tutkailemassa..

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Viikonlopun talleilut

Perjantai iltana postailinkin tallilla Paulan koneella. Lauantai aamuna heräsin siinä kahdeksan aikaan söin ja katsoin tv:tä jonkin aikaa. 10 jälkeen kävin hakemassa Lispin satulan, Hulinan uuden satulan ja Lispin suitset puomille sekä tietenkin Lispin.  Harjasin Lispin ja kokeilin Lispille Hulinan uutta satulaa, koska se on Hulinalle liian iso ja oli Lispille sopiva. Tosin satula oli pienen näköinen verrattuna Lispin omaan satulaan.

Alkuun juoksutin Lispiä pellolla ja katsoin miltä satula näyttää Lispin liikkuessa ja, koska näytti hyvältä menin hetken aikaa selässä. Lispi hösläsi, mutta rauhoittui loppua kohti. Ratstauksen jälkeen tulin alas, vietiin satula pois ja lähdettiin kävelemään loppu käyntejä uitto altaan luota pellolle.




Tässä Lispi ei näytä yhtään itseltään :D



Nenäeläin



Yhen aikaan käytiin Marin kanssa maastossa minä Allilla ja Mari Fraulalla. Maasto meni muuten hyvin, mutta Fraula temppuli alku matkalla ja Alli vimeisen pellon aikana. Illemmalla talutin Hulinaa samalla kun oltiin koirien kanssa lenkillä. Illalla menin kotiin, koska seuraavana aamuna 10 piti olla kirkossa riparin takia.

Kirkossa käynnin jälkeen menin taas tallille ja ratsastin Allin kentällä. Alli meni ihan hyvin, mutta itsellä oli kaikki avut kyllä niin hukassa kun olla ja voi! Myöhemmin katseltiin Paulan kanssa kuvia ja huomattiin, että nojailin ihan oudosti sisään yläkropalla ja katselin kaulaa?! Äkkiä nuo pois, ettei jää tavaksi! Ja aijjemmin ei kyllä noita nojailuja ole huomattu, eli vasta ovat tulleet...


vähän on kantapää korkealla :// :DD
Hulinalla en enään jaksanut mennä tai ei ollut niinkään innostusta.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

ei vaan mikään ole hyvä...

Tulin tallille koulusta suoraan isäni kyydillä. Kävin sisällä syömässä riisipuuroa ja vaihdoin vaatteet. Vaatteiden vaihdoin jälkeen lähdin hakemaan Hulinan varusteita ja Hulinaa etupihan puomille. Hoidin Hulinan ja laitoin uuden satulan selkään. Koitttiin Paulan kanssa satulaa useilla vöillä, mutta kaikki vyöt kiertyivat Hulinan "kainaloon". Päädyttiin sitten laittamaan vanha satula ja alle geeli sekä romaani. Lähdettiin taas laitumelle hyppäämään.

Aloiteltiin puomeilla ja jatkettiin ristikolla. Myöhemmin mentiin isolla ympyrällä useampaa pikku estettä putkeen. Hulina meni hyvin, mutta satula pyöri häiritsevästi liian pitkän vyön takia. Lopuksi vielä Paula otti muutaman kuvan kamerallani ja nostettiin yksi ristikko pystyksi, jotta saatiin parempia kuvia. Käynnit käytiin lopuksi maastossa.






Voi ei miten otsapanta on valahtanut :D



Hulinan ilme :D

Kun tultiin takaisin tallille otin Hulinalta varusteet pois ja vein tarhaan. Menin sisälle, söin lasagnea ja katsoin tv:tä. Paula lähti töihin kahdeksan aikaan ja jäin koirien kanssa sisälle. Hetkeä myöhemmin käytin koirat metsässä lenkillä, olin Artun ja Anskun kanssa ulkona ja sitten aloitinkin tänne kirjoittamisen.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Keskiviikon hyppelyitä +1 tippuminen

Alkuun sanon heti, että päivältä en saanut yhtään kuvia, paitsi puhelimella, josta niitä on turha laadun takia edes tänne laittaa. Paula otti videoita, mutta saan ne vasta myöhemmin. Joten lisäilen vanhoja kuvia!

Noora haki minut koulusta ja mentiin tallille. Kävin sisällä vaihtamassa vaatteet ja viemässä laukun. Haetiin hevosten varusteet etupihan puomille ja hetekä myöhemmin hevoset. Noora otti Fraulan ja minä Allin. Suunniteltiin, että hypättäisi laitumella ja Paula lähtikin sitten mukaan tekemään esteitä sinne.

Alli meni kivasti käynnissä ja ravissa, mutta laukoissa innostui Fraulan perään juoksemiseen. Totesin, että parempi pysyä ympyrällä ja teettää Allille koko ajan töitä, ettei se ehdi miettimään Fraulaa sen enempää.. Kun oltiin lämmitelty jonkin verran mentiin ravipuomeja ja pikku ristikkoa. Alli nosti helposti laukat, mutta riuhtoi päänsä välillä inhottavasti alas ja teki jonkin näköisiä omia tasajalkahyppyjään.



Myöhemmin hypättiin hiukan korkempaa ristikkoa ja pystyä (n.40cm tai alle) Ensimmäiset hypyt molemmille Alli kielsi, mutta muuten meni hyvin molemmista yli. Alli meni ihan hyvin, vaikka vähän olikin erimielisyyksiä välillä suunnasta ja vauhdista.


Kun päästiin takaisin tallille kävin syömässä. Syönnin jälkeen kävin hakemassa Hulinan ja varusteet etupihan puomille. Kun Hulina oli valmis ja oltiin lähdössä matkaan, aloin katsoa tarkemmin satulaa. Vyö meni oudosti kiemuralle ja painoi ponin jalkaa. Laitoin vyön useita kertoja uudestaan kiinni, mutta todettiin, että satula ei taidakkaan olla ihan riittävän hyvä Hulinan selkään. Koetetaan toimisko satula leveämmän kaaren kanssa paremmin vai keksitäänkö jotain muuta.

No päädyin sitten lähtemään ilman satulaa. Mentiin Hulinan kanssa laitumelle edeltä ja Paula tuli autolla perässä iso kasa ämpäreitä mukanaan. Paula teki korotetun puomi sarjan, olisiko niitä ollut kuusi peräkkäin? Hulina tykkäsi ainakin mennä sarjasta yli mielellään. Mentiin pyös puomeja ja yhtä hieman isompaa pystyä.


Paula kuvasi kun mentiin kaikkia puomeja, esteitä sun muita ratana ja taisi saada videolle tippumisenkin. Mentiin siis laukalla kohti pystyä ja Hulina päättikin olla menemättä yli vaan kääntyi ympäri ja istuin jo kaulalla. Siitä sitten olin menossa paikalleni ja Hulina vetäisi pään alas ja tulin "liukumäkeä" pitkin alas. Olisikohan tasapainon kanssa hiukan tekemistä taas?

Lopuksi vielä talutin Hulinaa pikku sarjan yli, enkä meinannut ponin vauhdissa pysyä mukana. Kun oltiin lähdössä takaisin tallille päin käytiin Muffen haudalla.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Viikonlopun hyppelyitä!

Lauantaina isäni vei minut tallille vähän ennen kymmentä. Hulinan uusi satula ja jalustimet oli vihdoin tullut, joten pesin ja rasvasin satulan sisällä ennen kuin tein mitään muuta. Vaihdoin ratsastusvaatteet päälle ja lähdin tarhalle.

Hain Hulinan tarhasta etupihan puomille ja hoidin. Soviteltiin satulaa ja se vaikutti hiukan kapealta, mutta selkään mennessä istui jo paremmin. Käytiin ruususen lenkin pellolla ja kasattiin pellon reunalle este, jota hypeltiin muutaman kerran. Hulina oli erittäin reipas ja sai taas olla tyytyväinen poniin.


Kun tultiin takaisin harjasin Hulinan ja vein takaisin tarhaan. Kävin pikaisesti sisällä ja lähdin takaisin tarhalle. Kävin rakentamassa kentälle esteitä ja otin Allin puomille. Alli oli huonolla tuulella hoitaessa ja varustaessa, mutta ratsastaessa ihan hyvän tuntuinen.

Alkuun mentiin kolmen esteen pikku sarjaa ja yhtä yksittäistä hieman suurempaa estettä. Myöhemmin Paula nosti yhden esteen n. metrin korkeuteen ja nappasi muutaman kuvankin.


Huhhuh toi jalka :D

kieltojakin tuli useampi.




Kieltohan sieltä tuli..
 Kieltoja tuli esteelle melko paljon, mutta lopuski saatiin muutama onnistuneempikin hyppy. Oma asentokin oli mitä oli kun ei ole taas pitkään aikaan kunnolla hypellyt. Nyt taas kun pääsee enemmän hyppelemään täytyy toivoa, että asento korjaantuisi.
Illalla istuskelin ja katselin tv:tä, kävin saunassa ja söin. 11 aikaan menin nukkumaan.

Sunnuntai aamuna nousin vasta yhdeksän jälkeen, söin aamupalaa ja kävin hakemassa Lispin varusteet ja Hulinan suitset  etupihan puomille. Pesin ja rasvasin satulan ja molemmat suitset.


Varusteiden pesun jälkeen hain Hulinan tarhasta puomille ja hoidin. Lähdettiin samalle pellolle kuin lauantainakin ja Paula pystytti sinne meille esteen. Hulina oli erittäin laiska ja tahmea liikkumaan. Tosin niin tapahtuu lähes aina kun Paula on paikalla.





Osku tuli hieman eteen kesken hypyn :D
Hulina tuntui pellolla niin laiskalle, että Paula ehdotti tien puolelle menemistä. Mentiin sitten pikku tielle, jolle Paula pystytti muutaman esteen.



Onko pakko jos ei haluu? :D
Mentiin pellon kautta takaisin tallille ja poni pääsi takaisin tarhaan. Aika pian lähdinkin jo kotiin.