Joskus on vaikea päästä yli

Heti alkuun pahoittelut joidenkin kuvien laadusta.

Joskus 2013 joulun aikaan etsittiin tallille uutta hevosta. Tarkoitus oli ostaa mukava, suht helppo ja osaava hevonen. Jotain kautta päädyimme kokeilemaan Allia lovikorvaista suomenhevos tammaa. Koeratsastus meni juuri niin kuin ei pitäisi mennä (suurin osin oman osaamis tason vuoksi), mutta olin silti aivan myyty. Tiesin, että tämän hevosen kanssa haluan tehdä töitä.

Hieman ennen joulua tallin omistaja laittoi viestiä, että hevonen on saapunut pihaan. Ihmettelin hetken ja vaadin kyydin hetimmiten tallille. Alkuun meillä ei ollut kuin suitset, muutama riimu ja loimi, joten ratsastus sai sujua ilman satulaa. Kyllähän se tasapainoa kehitti. Jonkin ajan kuluttua saatiin Allille satula ja päästiin tekemään enemmän.

Opin Allin kanssa paljon niin esteistä, koulusta ja muutenkin hevosten hoidosta ylipäätänsä. Kolme vuotta puhallettiin yhteen hiileen ja sinä aikana ehtikin tapahtua kaikkea ja paljon. Tuli hypättyä, epäonnistuttua, hoidettua jalkaa ja tietysti syötettyä se sormikin.

Kuitenkin 2016 alettiin etsiä Allille uutta kotia, jossa sen elämä olisi seesteisempää ja säännöllisempää. Uusi koti löytyikin valitettavan pian omalta kannaltani, mutta Allin kannalta se oli vain hyvä asia.

Nyt Allin tai uudelta nimeltään Rallin lähdöstä on pian vuosi kulunut. Kun Ralli viime vuonna lähti olin muutamia kuukausia lähes käymättä tallilla, koska en kyennyt näkemään tuttuja paikkoja ilman että siellä olisi ollut se kaikkein tärkein vastassa. Kuitenkin tiesin, että minun on tallille vielä mentävä onhan siellä edelleen muut hevoset tallella.

Fraula ja Ralli 

Kun vihdoin kykenin tallille menoon kalvoi sisällä edelleen tyhjyyden tunne. Jotain puuttui ja puuttuu edelleen. Hiljattain jatkoin tallilla käymistä normaalisti ja koetin keskittyä olennaiseen eli Fraulaan, Hulinaan ja Tianaan.

Syksyn tullen Ralli oli kuitenkin edelleen jatkuvasti mielessäni. Sain kuin sainkin Rallin omistajan numeron ja pistin viestiä. Muutaman päivän kuluessa ajoinkin äitini kanssa pihaan, jossa näin tutun neljällä jalalla seisovan ystäväni. Noin puoli tuntia rapsuttelin ja ihailin Rallin käytöstä, joka oli aivan erilainen kuin meiltä lähtiessään.

Vuoden vaihtuessa alkoi taas ikävä kaivaa sisällä ja tamma on jatkuvasti mielssä. Toivoisin lähi aikana pääseväni taas Rallia tervehtimään. Edelleenkään en ymmärrä kuinka kiinnyin Ralliin aikanaan niin vahvasti. Välillä pelkäsin sitä ja välillä se oli kaikki mitä tarvitsin. Vieläkään en tiedä varmaksi mitä ajattelisin siitä, mutta sen tiedän että Ralli oli ehdottomasti minulle se tärkein ja tulee aina olemaan. Tietysti jakaen ykkös sijaa Hulinan kanssa.

Vielä tänäkin päivänä Rallin ajatteleminen tuottaa hieman tuskaa ja saa kyyneleet silmiin. Enään ne kyyneleet ei vain ole surusta vaan myös ilosta. Ralli pääsi hyvään kotiin ja saa elää hyvää elämää, se on kaikkein tärkeintä.