perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kuva painotteinen postaus

Talleilu on ollut vähällä, mutta onneksi siihenkin on riittänyt aika edes kerran tai kaksi viikossa. Toiseksi viimeinen koeviikko on pian edessä ja kesän jälkeen onkin siirtyminen ammattikouluun. Se helpottaa arkea melko paljon, koska suurin osa kurssesita on jo lukion puolella käyty.






Pikku neiti pimpulakin on jo kasvanut isoksi tytöksi ja kantoi taas minua pitkästä aikaa selässään. Neiti oli taas oma hurmaava itsensä pienellä pilkkeellä silmäkulmassa ja niin se pitääkin olla.
















Hulinan kanssa ollaan pitkään pyöritty vaan pelloilla ja poni on siihen hiljattain alkanut kyllästyä. Hulina ei ole innostunut oikein mistään vaan mielummin jäkittänyt tai keksinyt omat huvinsa jostain aivan muualta kuin työnteosta. Kuitenkin pienten keskusteluiden jälkeen liikkunut juuri niin hyvin eteen kuin ponilta voi vaatia tämän hetkiseen kuntoonsa nähden.










Keskiviikkona Paula kuitenin laittoi meille pellolle pienen esteen pystyyn ja poni syttyi. Siitä voi suoraan sanoen sanoa kuin tulta olisi tullut perseen alle. Hulina olisi mielummin vain rampannut estettä täyttä vauhtia yli, kuin välissä kävellyt ja ottanut happea. Kuitenkaan ei voi muuta olla kuin ylpeä pienestä ponista ja sen omasta innostuksen kohteesta.