keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Paljon on ehtinyt tapahtua kahdessa viikossa!

Kaksi viikkoa on mennyt kirjoittamatta ihan huomaamatta kaiken kiireen keskellä. Tallilla on tullut oltua jonkin verran koulun jälkeen ja viikonloput yötä. Kirjoitukseen ei ole pahemmin ollut aikaa eikä innostusta.

Kirjoittamattomana aikana tallille on tullut uusi koira Lemmy Kilmister(jos oikein nimen muistan) tutummin Kilu. Kilu on mustapaimenkoira, jota tulee varmasti näkymään täällä blogissakin.


Hevosetkin on päässyt laitumelle maistelemaan vihreää lähes päivittäin, jotta tottuvat taas.



Tilu hiukan häiriköi kuvaus sessiota, eikä siitä sitten mitään loppuksi tullutkaan :D

Hulina on saanut taas patin kylkeensä ja satulaa ei selkään voi laittaa. Muutenkin patin ympärystä vaikuttaa olevan kipeä. Toissa kerralla juoksutin Hulinan ja hypytin laitumella muutaman kerran pikku ristikon yli. Hulina oli innokas, eikä pahemmin malttanut kävellä kuin lopuksi kuvauksen ajan.




Allin kanssa ollaan päästä jo pellolle asti kaksin ilman ongelmia! Alli kulki paremmin pellolla yksin kuin toisen hevosen seurassa. Tehtiin pellolla melko paljon ravi työskentelyä ja Alli kuunteli hyvin, mutta katseli välillä kyllä kotia kohti kuitenkaan mitään pelleilyjä tekemättä.

Hikinen tyttö työn teon jäjiltä :)
Fraulalla innostuin lähtemään pellolle jonakin päivänä, en kyllä muista milloin. :D Fraula meni reippaasti niin kuin aina, vähän rauhallisempana olisi ollut ehkä helpompi itsekkin istua ja rauhoittua liikkeeseen. Laukassa Fraula kulki yllättävän hyvin ja laukka olikin mukavin askel istua.

Sitten eilisen tapahtumiin! Menin tallille neljän aikaan ja ensin tietysti koirat oli vastassa ja Kilua piti rapsutella. Turrekin oli mukana taas tallilla, joten alkuun oli hieman hässäkkää koirien keskellä. Kävin sisällä vaihtamassa vaatteet ja lähdin hakemaan Hulinaa 2-tarhasta puomille. Hoidin Hulinan ja Tiena tuli sitten aitauksesta omin neuvoin mukaan puomille, joten sekin tuli ohi mennen hoidettua.


Tilu jouduttiin lopuksi laittamaan talliin, jotta saatiin rauhassa mennä kotitarhan koivikkoon suunnittelemaan mahdollista maastoesterataa. Eihän Hulina varsinaista liikuntaa siitä saanut, mutta ajatus työtä vähintään.

Allilla menin kentällä ilman satulaa. Alkuun Alli oli jännittyneen oloinen ei asettunut kunnolla eikä muutenkaan kulkenut kunnolla eteen päin. Tehtiin alku käyntien jälkeen siirtymisiä ravi-käynti-pysähdys. Alli alkoi liikkua jo reippaammin ja rennommin. Ennen loppu käyntejä tehtiin kolmikaarista kiemurauraa.

Torstain ja perjantain olen tallilla ja tarkoituksena olisi ymmärtääkseni laittaa 2-tarhaan aidat siihen kuntoon, että sähkö kiertää. Ja jos oikein olen ymmärtänyt isot hevoset lähtee lähi päivinä isolle laitumelle, kun taas Hulina ja Tiena jäävät 2-tarhaan, koska laiduntamaan olisi niiden seuraan tarkoituksena tulla nuoren Peppi ponin.

2 kommenttia: