maanantai 16. maaliskuuta 2015

Viikonloppuilua tallilla!


Odottelin Paulaa pihassa aamulla 7.10 lauantaina. Päästiin lähtemään joskus 15 yli ja matkaan meni noin 20 minuuttia,

Kun pääsin tallille söin aamupalan, joka oli tällä kertaa valikoimassa oli riisipuuroa, lettuja, pinaattiletuja, jogurttia ja leipää.  Otin kaikkea muuta paitsi jogurttia ja syömiseen vierähtikin puoli tuntia.



Niin kuin kellosta näkeekin n. 8.50 aloitin uskonnon kokeisiin lukemisen ja luku eväiden syönnin ;) Lisäksi oli jogurtti kuppi sylissä ja vesi lasi lattialla,

 Uskonnon alue tuli hyvin kerrattua lunttilapun teolla (koe siis lunttilappu koe) ja lopetettuani oli kello jo 11.


Aurinko paistoi sisälle inhottavasti, ettei kuvat oikein onnistuneet ja sälekaihtimia en viitsinyt sulkea jostain syystä..


Ennen 12 menin tarhalle, jossa Alli odottelikin portin läheisyydessä. Heitin hevosille muutamat leivät ja kävin katsomassa Hulinaa ja Lispiä toisessa päässä tarhaa. Hulina seurasi perässä portille ja oli mukana lannan luonnissa työn valvojana.



Menin sisälle takaisin yhden aikoihin ja sainkin heti hakea puita sisään, ruokkia siat ja leikata marsun kynnet. Kahden aikoihin sisä hommat oli tehty, joten siirryttiin ulos. Kiinnitettiin 2-tarhaan suolakivi teline ja telineeseen suolakivi, koska edellinen oli tipahtanut telineen kanssa alas hajonnut ja jäätynyt maahan kiinni.
Ennen kolmea seistiin Hulinan kanssa valmiina maastoon etupihalla. Käytiin Paulan ja koirien kanssa kahden tunnin lenkki, jonka jälkeen Hulina kerrankin pysyi tarhassa, eikä lähtenyt tielle tai tullut pihaan.


Viideltä päästettiin possut pihaan juoksentelemaan ja suunniteltiin kumpi menee Allilla ja kumpi Fraulalla. Arvottiin se sitten loppujen lopuksi, koska kumpikaan ei jälleen osannut päättää. Sain Allin, joka alkuun tuntui vähän kauhistuttvalta ajatuksenakin, sillä sormen lähdön jälkeen olin sillä vain kerran mennyt rauhallisesti 2-tarhassa,
Paula otti Allin kiinni ja minä sitten Fraulan. Paula tahtoi myös hoitaa Allin, joten Fraula jäi minulle hoidettavaksikin. Kun hevoset oli valmiit talutettiin ne pellon reunalle ja noustiin omien ratsujen selkään.
Päädyttiinkin maastoon pellon tilalta, joka tuntui vielä kauhistuttavemmalta kuin Allilla meno ylipäänsä pitkän tauon jälkeen. Varsinkin kun tiesi tammalla olevan energiaa taas lukuisien vapaiden jälkeen!
Maastopätkä meni hyvin ja jouduttiin jäämään pellolle, koska tie oli vielä paikoin jäinen. Pelto oli osittain sula ja kuiva, joten puoli ympyrää saatiin kulkea hyvällä pohjalla. Alli kulki ravissa ja käynnissä yllättävän hyvin verrattuna muutamiin edellisiin kertoihin. Laukan nostoissa tamma yritti perus temppujaan, mutta ensimmäistä kertaa pistin pelleilylle heti stopin ja Alli ymmärsi ettei nyt ollutkaan leikkimisen aika. Laukat meni hyvin välillä tosin pikku hyppelöiden kera, mutta sai olla ylpeä ettei Alli edes yrittänyt lähteä Fraulan luo.
Onneksi satuin saamaan tänään "arvonnalla" Allin, että saatiin tamman kanssa asiat selviksi taas.


Ratsastelun jälkeen söin pikaisesti ja katsoin hetken telkkaria, jonka jälkeen lähdettiin ajamaan kotiin.



Sunnuntaina menin tallille yhden aikaa Nooran kyydillä. Mari oli juuri tullut kun saavuttiin pihaan, joten kenenkään ei tarvinnut odotella. KerroinNooralle ja Marille hevos jaot ja Allin uudet hoito järjestelyt. Haettiin hevoset kiinni ja vietiin puomille. Siirsin Lispin puomilta nopeasti pihatton puolelle hoidettavaksi, kun näytti jo niin huteralta seisominen. Kun oltiin Lispin kanssa valmiita laitoin Hulinan talliin ja päästiin lähtemään.
Mentiin samalle pellolle kuin lauantaina ja pyörittiin siinä jonkin aikaa. Myöhemmin Paula ehdotti metsän kautta menoa toiselle pellolle, jonne sitten mentiinkin. Pelto oli paremmin sulanut kuin edellinen ja tilaa oli paljon enenmmän. Lispi oli ihan innoissaan kun kaviot pysyi hyvin maassa ja sai mennä laukalla isoja ympyröitä. Loppu käynnit käveltiin maastossa ja ensi kertaa Lispi taisi sen verran väsähtää, ettei edes kotiin päin ollut kova vauhti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti