sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Tianan ensimmäinen maasto

Alkuviikon ratsasteluissa ei ollut oikeastaan mitään normaalista poikkeavaa, joten siirrytään suoraan torstaihin. Pääsin koulusta jo 11 aikaan ja kävin pikaisesti ostamassa Donskille väliaikaiset putsit etusiin. Takasiin se vielä todennäköisesti tarvitsee suojat ja mahdollisesti putsit, jos kengät vielä pidetään.

Olin tallilla kolmen aikaa kahden muun tallilaisen kanssa. Haettiin kaikki hevoset laitumelta pois ja pistettiin Tiana talliin. Meillä hevoset ovat siis jo laiduntamassa, mutta kuivaa on jatkuvasti tarjolla. Harjattiin hevoset, noustiin selkään ja lähdettiin pellolle. Aloittelin Hulinan kanssa ja tehtiin perus ympyröitä ja kahdeksikkoja. Puolen tunnin kuluttua vaihdettiin hevosia ja nousin Donskin selkään.

Donskin yritys, ettei tarvitsisi suojia?


Donskin kanssa mentiin vain isolla ympyrällä kaikissa askellajeissa. Laukassa Donski innostui turhan paljon ja takapää lensi. Ei mennyt onneksi kauaa kun Donski rauhottui ja saatiin ehkä jopa ensimmäistä kertaa kunnon laukkaa.

Donskin jälkeen vuorossa oli Tiana. Oli aika lähteä ensimmäiselle maastolle varusteet sekä ratsastaja selässä. Koska menin selkään vuorauduin turvaliiviin, joka oli aivan tönkkö ja loppujen lopuksi häiritsi enemmän kuin hyödytti. Nousin tarhassa selkään ja lähdettiin Fraulan perässä hipsuttelemaan.

Kauas kotoa ei menty vaan jäätiin jo aikaisemmissa postauksissa mainittuun maasto rinkiin pyörimään. Otettiin myös ensimmäisiä pidempiä raveja ratsastaja selässä ja hipsuttaja Tianastakin paljastui hieman reippaampikin puoli. Yhteensä pyörittiin noin 20 minuuttia ja vaikka pientä keskustelua suunnasta olikin oli se loistava suoritus juuri kolme vuotiaaksi kääntyneeltä vauvvalta!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti