perjantai 27. helmikuuta 2015

Lispi vauhdissa

Torstaina menin tallille 12 aikaan. Kävin pikaisesti sisällä ottamassa särkylääkkeet ja lähdin hakemaan Lispia 2-tarhasta. Otin sisältä muutaman porkkanan mukaan hevosille. Tarhalla pätkin osan porkkanoista ja heittelin ympäriinsä. Ihmettelin missä Muffe oli. Vastaus tuli hyvin nopeasti pihatosta, kun herra hörähti, että hänellekki sapuskaa! Muffe makoili pihatossa ja söikin porkkanansa makuulteen. Sen jälkeen lähti perääni kerjäämään lisää herkkuja.


Harjasin Lispin puomilla ja lähdettiin matkaan riimu päässä. Alku matka meni hyvin käynnissä, mutta sen jälkeen vauhti kiihtyikin kun päästiin pikku tielle. Annoin ottaa muutaman askeleen ravia joka meni hyvin. Pienen pätkän ravia otettuamme käveltiin ja neiti lähtikin omille teilleen laukalla. Mikäs siinä kyydissä pysytellessä, puhelin avonaisessa taskussa, jarrutus yrityksiä tehden hieman jäisellä tiellä! Neitihän oli ihan kuuloton riimun kanssa, vaikka muulloin ollut täysin mutkaton riimu päässä selästä käsin.


Lenkin päässä sain neidin jarruteltua. Pyysin Lispiä kävelemään hetken ja pomppasin alas miettimään mitä hetki sitten oli tapahtunut. Sitten välähti,  missä on puhelin! Tietysti se oli tippunut lukuisan laukka matkan aikana minun roikkuessa Lispin selässä. Pomppasin selkään takaisin ja lähdettiin sitten seuraamaan meidän jälkiä takaisin päin. Puhelinkin löytyi lähes siitä mistä neiti lähti laukalle, tosin vesi/loska lätäkön keskeltä ja vielä toimivana.Talutin Lispiä vielä loppu käynneiksi pehmeämmällä pohjalla, jonka jälkeen laitoin rasvat takasiin.
Lispi sai keskiviikkona uuden 4 metrisen pehmeän riimunnarun ja takasten turvotukseen/nesteeseen auttavan hierontarasvan. Itselleni löysin Agrista kolmien ratsastussukkien paketin, jonka olen ostanut lähes kerran vuoteen. Ovat meinaan omaan makuun kivan pehmeät jalassa. :)
Kuvassa näkyy yllä mainittua riimunnarua jonkin verran :)!

Kolmesta eteenpäin iltaan asti siivosin. Ensin järjestin varustehuoneen/heinävajan ja sieltä siirryin autotalliin, joka muutettiin viikko sitten "possulaksi". Autotallissa järjestelin hyllyt ja satuin löytämään loimia ja satulahuopia, joita en ole edes muistanut!

Kävin illalla vielä hakemassa heinävajasta muutaman likaisen huovan ja satuin katsomaan tarhan puolelle. Siellähän Hulina seisoi tallissa tyytyväisen näköisenä. Tyttösen olisi pitänyt olla 2-tarhassa kavereiden kanssa, mutta hän oli tullut taas aidan välistä kilttinä ponina kotiin nukkumaan. Kävin sisällä huomauttamassa Paulalle ja todettiin, että antaa olla sillä, vaikka Hulinan veisi takaisin 2-tarhaan se tulisi sieltä heti takaisin,

Lähdön hetkellä kävin avaamassa meille portin, että päästään lähtemään. Hulina sitten onnistui pelästyttämään aika hyvin tökkäämällä tiellä pilkko pimeässä minua kylkeen! Keskellä tietä seisomista en suvainnut, joten vein ponin 2-tarhaan. Heti kun sain ponin portista sisään se tuli lankojen välistä läpi ja juoksi koti tarhan talliin ja sinne jäi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti