perjantai 27. heinäkuuta 2018

Kaikkea tapahtuu niin lyhyessä ajassa

Viime kirjoittelusta on kulunut aikaa, koska oma elämä on ollut melko muutoksen tuulissa. Parisuhteen päättyminen, muuttaminen takaisin vanhemmille, uuden suhteen alkaminen, sairastelu ja moni muu asia on pitänyt minut ja tietokoneen melko visusti erossa toisistaan. Omassa elämässä on tapahtunut paljon, mutta niin on myös tallilla!


Saaneen esitellä maanantaina 23.7 meille saapuneen Hubbabuban. Hupsis saapui meille melko nopealla aikataululla heinävedeltä saakka. Hupsis on tosiaan syntynyt 31.3.2017 eli hän on vuoden vanha ruuna, joka omaa erittäin seurallisen ja kultaisen luonteen. Paljoa en vielä kykene Hupsiksesta kertomaan, sillä se ei ole vielä ollut meillä edes viikkoa. 

Hulina oli liki heti ihan myyty ja asenteella "minun mies". Toistaiseksi Hupsis tarhaa Hulinan kanssa ja ne tulevat ihanasti toimeen. Nyt vain peukut pystyyn, että löytyi viimein kaveri, jonka Hulina ottaisi niin sanotusti omakseen. Muffen jälkeen se ei ole vielä löytänyt sellaista kaveria vaan on viihtynyt enemmän omissa oloissaan.


Vanhemmat lukijat melko varmasti muistavat meidän vanhan suomenhevos tamma Allin. Alli on astunut elämääni uudelleen tämän vuoden alussa lähes kolmen vuoden jälkeen, tosin se kantaa nykyään nimeä Ralli. Liikutan Rallia kerran viikossa ja tämän hetkinen tavoite on saada Ralli kuntoutettua. Toistaiseksi Rallilla voi ainoastaan kävellä tasaisella mahdollisimman vähillä kurveilla 45 minuuttia. Moni on instagramin puolella kysynyt, että miksi liikutan sitä, kun en voi sillä varsinaisesti mitään tehdä. 

Syy tähän on se, että siitä hetkestä lähtien kun se meiltä lähti ei ole ollut yhtäkään päivää, etten olisi Rallia miettinyt ja ikävöinyt. Niinpä tilaisuuden sattuessa, en harkinnut kahdesti kun vastasin kyllä! Tämän tamman kohdalla en tiedä olisiko kaipuu loppunut ollenkaan, onneksi sain tamman takaisin elämääni♥



1 kommentti:

  1. Oi että ihanaa Ralli!! Vitsit et oon ilonen sun puolest et sait kultsin takasin -innaaa

    VastaaPoista